Helteinen alkukesämme on ollut jännittävä paitsi helteiden ja viileiden ilmamassojen välisten myrskymahdollisuuksien, myös maan hallituksen muodostamisen erityistilanteen takia. Juuri nyt ovat säät jo vähän juhannukseksi viilenneet, ja hallituskin on viimein saatu valtakuntaan.
Meitä kuntoutuksen parissa työskenteleviä askarruttaa tulevien päättäjien ote ja asenne yhteiskuntamme tukea tarvitsevien kannalta. Tuleeko huoltosuhteen vahvistamispyrkimys näkymään niin, että yhteiskuntamme kahtiajakautuminen sittenkin syvenee?
Tehokkuuden, kasvun, kilpailukyvyn ja vaikuttavuuden mahtisanat ovat tähän asti näyttäneet merkitsevän sitä, että tuotanto ja palvelut spesialisoituvat ja pilkkoutuvat, eikä osatoimintakykyä ei oteta lukuun. On oltava sekä moitteettoman etevä että nopea päästäkseen työelämän kisaan mukaan. Vauhti on niin kova, ettei yhteiskunnan ilmastonmuutosta, sen enempää kuin koko planeetankaan ilmastonmuutosta, malteta huolella seurata. Elonkehään kertyy ukkosen uhkaa, jos kovin monet turhautuvat. Pienen kaupungin väestön kokoista määrää peruskoulusta päässeitä tai tuhansia osatyökykyisiä ei voi olla varaa mielekkään tekemisen puutteessa päästää syrjäytymään.
Kuntoutumista tapahtuu ihmisessä, mutta kuntoutuspalvelut rajapinnoilla, palveluiden ja hallintokuntien risteysasemilla. Ovatko nämä niin hiljaisia sivuasemia, etteivät ne näy eivätkä kuulu yhteiskunnan pääväyläverkostoon?
Jos nähtäisiin ja kuultaisiin kuntoutujaa omassa ympäristössään, ja keskeisillä palvelualoilla tehtäisiin porrastusten ja sektorirajojen yli oikeaa, elävää yhteistyötä, voitaisiin saada paljon aikaan. Tähän suuntaan orastaa jo, kun keskustelu on viriämässä uudella tavalla. Näiden sivujen blogisti on airut, jonka ajatusten kaikua kannattaa kuunnella ja viedä eteenpäin monialaisen ja moniammatillisen yhdistyksemme lukuisten toimialojen sisään ja keskelle.
Tämä vuosi on myös yhdistyksen 25. vuosi, joka sattuu sopivasti "yhdenneksitoista hetkeksi" nostaa kuntoutus näkyviin. Jatketaan käytännön työtä, keskustelua ja tutkimustyötä kuntoutuksen kiinnostavissa kysymyksissä toisiamme unohtamatta; meillä kun on myös tämä ainutlaatuisen moniammatillinen yhdistyksemme!
Eeva Leino
Puheenjohtaja
|